Kunnanhallitus, kokous 27.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 294 LISÄPYKÄLÄ: Elinvoimapalveluiden kehittäminen (reittityö) sekä kiinteistöverokeskustelu (lisäpykälä)

MUODno-2021-512

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunta on lähtenyt vuoden 2022 talousarvion valmisteluun ns. nollatason siten, että toimintakate pysyisi jokseenkin vuoden 2021 tasolla. Yleisesti voidaan todeta ja nähdä vuoden 2022 talousarvion ja toimintasuunnitelmien 2023- 2024 taloudellisten tunnuslukujen pohjalta, että taloudellinen tilanne tulee pysymään Muoniossa suhteellisen haastavana. Suunnitelmavuosien tasapainoisten talousarvioiden laadinnassa on syytä olla tarkkana. Se, miten tuleva hyvinvointialue realisoituu kuntatalouteen, on vielä jokseenkin epävarmaa.

Samaan aikaan, tiukkojen taloudellisten reunaehtojen lisäksi, kunnassa on tulossa uusia elinvoiman edistämisen kokonaisuuksia, joiden panostusta sekä ratkaisuja on syytä pohtia huolellisesti. Yksi keskeinen em. kysymys on reittien ylläpito ja kehittäminen tulevaisuudessa. Elinvoimajaosto on keskustellut 23.9. reitistöjen ylläpidosta ja näihin liittyvistä rahoitushaasteista eri skenaariomalleihin perustuen. On selvää, että mikäli kunta lähtee kilpailuttamaan reittien ylläpidon, nykyisellä reittisuunnitelmatasolla, laaditun suunnitelman mukaisesti, tulorahoitukseen jäävä vaje on huomioitava. Oheismateriaalina on laadittu kunnan reittisuunnitelma (Oikealla kehittämisreitillä- kehittämishanke ja loppuraportti, EAKR- hanke, toteuttajana FCG Oy).

Em. keskustelu johtaa kiinteistöverotarkasteluun, jolla voitaisiin vahvistaa kunnan verokertymää, ja siten kattaa myös syntyneitä rahoitusvajeita esimerkiksi reittien ylläpidossa. Oheismateriaalissa on esitetty Lapin kuntien veroprosentit vuonna 2021, ja verrannolliset laskelmat siitä, miten Muonion kunta sijoittuu vertailussa suhteessa saman kokoluokan kuntiin (2000- 5000 asukasta/kunta). 

Näistä vertailuista voidaan havaita, että Muoniossa kaikki kiinteistöveroprosentit (yleinen kiinteistövero, vakituisen asunnon kiinteistövero ja muun kuin vak. asunnon kiinteistövero) ovat alle Lapin kuntien keskiarvon (pl. rakentamattoman kiinteistön veroprosentti). Tunturi- Lapin kuntien vertailussa voidaan havaita, että Muoniossa yleinen kiinteistöveroprosentti (1,05 %) on sama kuin Enontekiöllä. Kolarissa em. veroprosentti on alhaisempi ja Kittilässä korkeampi kuin Muoniossa. Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti on Muoniossa 0,45 %, joka on näin ollen pienempi kuin Enontekiöllä ja Kolarissa, mutta suurempi kuin Kittilässä (0,43 %). Muun kuin vak. asunnon kiinteistöveroprosentti on Muoniossa 1,05 %, ja vastaava veroprosentti on Tunturi-Lapin kunnissa alhaisin; Enontekiöllä vastaava veroprosentti on 1,22 %, Kittilässä 1,20 % ja Kolarissa 1,20 %. Jos verrataan Muonion kokoluokan kuntia valtakunnallisesti (2 000 – 5 000 asukasta), voidaan havaita, että vuonna 2021 yleinen kiinteistöveroprosentti on Muoniossa alhaisempi kuin muissa verrannollisissa kunnissa (ka. 1,07 %). Vakituisen asumisen kiinteistöveroprosentti on niin ikään alhaisempi (ka. em. kuntaluokassa on 0,54 %) ja muun kuin vak. asunnon kiinteistöveroprosentti oli muussa maassa 1,19 %, jolloin Muoniossa tämä oli alhaisempi.

Kunnassa sijaitsevien kiinteistöjen verotusarvot vuonna 2019 olivat voimassaolevilla veroprosenteilla ja kertyneellä maksuunpanolla seuraavat:

  • yleinen kiinteistövero 50,8 milj. euroa (1,05 %) 533 355 euroa
  • vakituiset asuinrakennukset 41,8 milj. euroa (0,45 %) 188 306 euroa
  • muut asuinrakennukset 22,8 milj. euroa (1,05 %) 238 964 euroa
  • rakentamaton rakennuspaikka 0,20 milj. euroa (6,00 %) 8 127 euroa
  • yhteensä kiinteistöjen verotusarvot n. 115,6 milj. euroa ja kertynyt maksuunpano 960 626 euroa.

Kunnan veto- ja pitovoimatekijöiden kannalta tuloveroprosentilla sekä vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentilla on merkittävä vaikutus, ja näiden tarkastamisessa tulee käyttää erityistä harkintaa. Muonion tuloveroprosentti on jo Lapin kuntien keskiarvoa korkeampi.

Kunnanjohtaja esittelee kokouksessa elinvoimajaoston keskustelua ja sitä, millaisia mahdollisuuksia sekä haasteita reittien kehittämiseen liittyy. Lisäksi kunnanjohtaja esittelee, millaisia taloudellisia vaikutuksia yleisen kiinteistöveroprosentin sekä muun kuin vak. asunnon kiinteistöveroprosentin korotuksilla olisi kunnan verotulokertymään, mikäli korotukset olisivat esimerkiksi yleisen kiinteistöveron osalta +0,10 % (nykyinen taso 1,05 % ja esimerkkiesitys 1,15 %) ja muun kuin vak. asunnon kiinteistöveroprosentin osalta +0,07 % (nykyinen taso 1,05 ja esimerkkiesitys 1,2 %). Kunnassa ei ole käytössä yleistä voimalaitosveroa, joka voi olla korkeintaan 3,1 %. Myös tämän mahdollisesta käyttöönotosta on keskusteltava.

Kunnan veroprosenteista päätettäneen valtuuston kokouksessa 1.11.2021.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi reittien kehittämistilanteen ja kiinteistöveroprosenttikeskustelun.

Kunnanhallitus evästää jatkovalmistelua.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli laajasti mm. siitä, että kiinteistöverotuksen kautta yritykset ja vapaa-ajan asuntojen omistajat osallistuvat palveluiden järjestämisen rahoitukseen. Matkailukuntana reittien ylläpito on tärkeä osa kuntalaisten palvelua.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)