Kunnanhallitus, kokous 27.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 289 Hallinto- ja henkilöstösuunnittelijan määräaikaisen viran tehtäväväkohtaisen palkan määrittäminen

MUODno-2021-510

Valmistelija

  • Matti Pinola, vs.hallintojohtaja, matti.pinola@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti 28.6.2021 § 237, että kunnanjohtajan lakisääteisen virkavapaan ajan hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan viransijaisena ja henkilöstöpäällikkö toimii hallintojohtajan sijaisena.

Samassa yhteydessä on käsitelty henkilöstöpäällikön tehtävien jaottelua ja sijaisen palkkaamista. Alustavasti suunniteltiin, että sijaisen tehtävässä hoidettaisiin hallinnon ja henkilöstöhallinnon tehtäviä, mutta organisaatiouudistuksen jalkauttamissuunnitelman mukaisesti Matti Pinola vastaisi sijaisuusaikana tehtäväkuvien ja TVA- rakenteen prosessikokonaisuudesta sekä valmius- ja varautumisasioista. Palkattavan sijaisen tehtäväkuva koostuu osittain aiemmasta hallinto- ja henkilösuunnittelijan tehtäväkuvasta ja lisänä on muita tehtäviä.

Tehtävien uudelleen järjestely on edennyt elokuussa 2021. On sovittu, että edellämainittujen tehtäväkokonaisuuksien lisäksi henkilöstöpäällikkö toimii hallintojohtajan sijaisena toimiessaan edelleen KT-yhteyshenkilönä ja työsuojelupäällikkönä. Tehtävien sisäisen uudelleen järjestelyn myötä sijaiseksi palkataan hallinto- ja henkilöstösuunnittelija määräaikaiseen virkasuhteeseen. Hallinto- ja henkilöstösuunnittelijan tehtävä sijoittuu hallinto- ja talouspalveluiden palvelualueelle, ja tehtävä sisältää mm. seuraavia tehtäväkokonaisuuksia:

  • asia- ja tietohallinnon tehtäviä (käyttäjähallinta ja laskujen tiliöinti)
  • valmistelua kunnanhallitukselle ja -valtuustolle sekä päätösten toimeenpanoa
  • osallistuminen kunnan asianhallinnan ja tiedonhallinnan toimintamallien kehittämiseen (kokonaisarkkitehtuuri, kaavoitus)
  • osallistuminen henkilöstöasioiden ja -ohjeistuksien laatimiseen
  • työ- ja virkaehtosopimuksiin liittyviä neuvonta - ja tulkintatehtäviä
  • työterveyshuollon yhteyshenkilönä toimiminen
  • kunnan verkkosivujen sisällön päivittäminen ja ajantasaisuudesta huolehtiminen, kunnan viestintätiimiin osallistuminen
  • henkilöstön työkokemuslisäpäätösten tekeminen.
  • muut mahdollisesti osoitetut tehtävät.

Määräaikainen virkasuhde ajalle 11.10.2021-30.9.2022 on ollut julkisesti haettavana 1.9.-19.9.2021 välisenä aikana. Virkaan edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja riittävää kunnallishallinnon tuntemusta ja kokemusta. Eduksi luetaan hyvä kunnallisten työ- ja virkaehtosopimusten tuntemus sekä kunnassa käytössä olevien tietojärjestelmien tuntemus.

Koska tehtävät poikkeavat henkilöstöpäällikön ja aiemman hallinto- ja henkilöstösuunnittelijan virkasuhteista, tulee tehtävälle määritellä tehtäväkohtainen palkkaus. Henkilöstöpäällikön tämän hetkinen tehtäväkohtainen palkka on 3 612,83 e/kk (hinnoittelun ulkopuolinen). Henkilöstöpäällikkö on 23.9.2021 antamassaan lausunnossa todennut, että kyseessä on asiantuntijatehtävä ja tehtävä hinnoitellaan palkkahinnoittelutunnus 01ASI040 mukaisesti. Lausunnossa esitetään, että hallinto- ja henkilöstösuunnittelijan tehtäväkohtainen palkka vahvistetaan seuraavasti:

  • palkkahinnoittelutunnus (01ASI040) 2630,35 e/kk
  • tehtävän vaativuus (TVA) 518,34 e/kk
  • yhteensä 3 148,69 e/kk.

Tehtävää on verrattu talouspäällikön (3 444,89 e/kk), projektikoordinaattorin (esitys 2 950,00 e/kk) ja hyvinvointikoordinaattorin (3 148,69 e/kk) tehtäväkohtaisiin palkkoihin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnahallitus päättää, että määräaikaisen hallinto- ja henkilöstösuunnittelijan tehtäväkohtainen palkka määräytyy seuraavin perustein:

  • palkkahinnoittelutunnus (01ASI040) 2630,35 e/kk
  • tehtävän vaativuus (TVA) 518,34 e/kk
  • yhteensä 3 148,69 e/kk.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

palkanlaskenta, henkilöstöpäällikkö, hallintojohtaja

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.